Reijo Alakoski maastohiihtovaliokuntaan

13.10.2008

HiihtoSuomi valitsi K-P:n Hiihto ry:n puheenjohtajan Reijo Alakosken maastohiihtovaliokuntaan.

HiihtoSuomi valitsi Reijo Alakosken maastohiihtovaliokuntaan

 

Viikonloppuna Vuokattiin, HiihtoSuomi tapahtumaan kokoontunut hiihtoväki

valitsi seurakokouksessaan uuden maastohiihtovaliokunnan vuosille 2009-2010. 9 jäseniseen valiokuntaan tuli valituksi mm Keski-Pohjanmaan Hiihdon pj Reijo Alakoski Reisjärveltä.

Muut valituiksi tulleet ovat Sauli Pitkänen (pj), Satu Kalajainen, Reijo Jylhä, Juha Kolu, Janne Pylväs, Hannu Koivusalo, Börje Norrgård ja Harri Kittilä.

Maastohiihtovaliokunta päättää itsenäisesti maastohiihtoon liittyvistä asioista valtuuston vahvistaman talousarvion mukaan.

 

Alakoski oli mukana myös valtuuston puheenjohtaja taistossa loppuun saakka.

Puheenjohtajasta jouduttiin äänestämään kaksi kertaa. Ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä sai Reijo Alakoski 39, Matti Niemi Simpeleeltä keräsi äänimäärän 38 ja alppihiihdon edustaja Risto Happonen Kuopiosta sai taakseen 27 äänestäjää.

 

Toisella kierroksella olivat vastakkain Alakoski ja Niemi. Happosen pudottua jatkosta valtuuston uudeksi puheenjohtajaksi valittiin alppiväen tuella Matti Niemi, äänimärän ollessa 46. Reijo Alakoski sai toisella kierroksella 36 ääntä.