Maakuntaviesti siirtyy vuoteen 2022

26.2.2021

Koululaisten maakuntaviesti siirtyy ensi vuoteen

Keski-Pohjanmaan XXVII Koululaisten maakuntaviesti siirtyy ensi vuoteen. Maakuntaviesti piti hiihtää Ylivieskassa 23.3. Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Mauri Löytynoja sanoo, että valtioneuvoston torstain uudet rajaukset ratkaisivat kilpailujen siirron lopullisesti.

- Maan hallituksen asettama 8.3 alkava kolmen viikon sulkutila osuu maakuntaviestin kohdalle. Viestin siirto periaatteessa olisi ollut mahdollista huhtikuulle. Rajoitteet mahdollisesti jatkuvat jossain muodossa ja viestin läpivieminen koronavapaasti ei olisi tuolloinkaan mahdollista. Viestin siirto tässä tilanteessa tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta, Löytynoja sanoo.

Ylivieskan maakuntaviesti siirrettiin jo toisena vuonna peräkkäin. Myös viime vuonna koululaisten hiihdot peruuntuivat koronan takia.

- Kilpailujen siirto tietenkin harmittaa. On kuitenkin tärkeää, että kilpailutoiminta voidaan tehdä turvallisesti. Ensi vuonna yritämme uudestaan. Ehkä kolmas kerta toden sanoo, Löytynoja toteaa toisen kerran siirtyneistä kisoista.