HOPEASOMMAN LOPPUKILPAILU HIIHDETTY KALAJOELLA

20.3.2014

Kultaa Anita Korva KuivasjA, hopeaaTiia Olkkonen HK, pronssia Sandra Jordman One Way PT
Kultaa Anita Korva KuivasjA, hopeaaTiia Olkkonen HK, pronssia Sandra Jordman One Way PT


Vaikeista olosuhteista huolimatta Kalajoen Junkkarit onnistui viemään Hopeasomman loppukilpailut hienosti läpi.

HS-päällikön terveisiä

Jälleen on kilpailtu yksi kauden pääkilpailuista, Hopeasomman loppukilpailu. Tänä vuonna kisat pidettiin omassa maakunnassamme Kalajoella ja täytyy sanoa että onneksi, sillä olosuhteet olivat tänä vuonna niin haasteelliset. Uskon, että kaikki muut kuin keskipohjaaiset olisivat luovuttaneet ja peruneet kisat. Mutta kalajokisten sanavarastossa ei ole sellaisia sanoja kuin, että kisat perutaan tai siirretään. Mitä siitä jos tammikuussa tehty ja levitetty lumi suli, Junkkarit käynnisti käsittämättömän rekkarallin ympäri Suomen ja keräsivät lunta joka paikasta missä sitä vain oli. Haluankin tässä kaikkien keskipohjalaishiihtäjien ja vanhempien puolesta kiittää Junkkarien kisakoneistoa siitä, että nuoret pääsivät hiihtämään kotikisoissa. KIITOS!

Lauantain kisa-aamuna oli kuitenkin pikkupakkanen ja ladut olivat loistavassa kunnossa järjestäjien koko yön uurastuksen jäljiltä. Liisterikeli, mutta siihen oli tänä talvena totuttu. Lauantaina piiripäällikön tehtäviä hoiti lähtökarsinassa Halosen Jenni ja Rautiaisen Auli, kiitos heille siitä. Se mahdollisti omien poikien huoltamisen ja kannustamisen kisan aikana. Parhaasta tuloksesta vastasi koko kauden hurjassa kunnossa ollut Tiia Olkkonen N15, HK voittaen hopeaa vaikka kurotus epäonnistui. Onnittelut Tiialle ja valmentajalle sekä huoltojoukoille. Juuso Mattila M14, HU taisteli yleisön hienosti kannustaessa, ollen tällä kertaa 4., eikä se mitali jäänyt kauaksi. Tuure Pesola M15, RP ja Severi Honkonen M13, PerhKi olivat kuudensia ja Ravinder Kohtaniemi M14, YRe sijalla 7. Kymppisakkiin hiihti myös Juho Lakanen M16, PerKi, ollen sijalla 10. Onnittelut heille kaikille, kuin myös kaikille muille keskipohjalaishiihtäjille. Kaikki tekivät parhaansa ja sijoituksia voi ensi vuonna parantaa. Hienointa mielestäni on se, että piirimme hiihtäjät kannustavat toisiaan reilusti ja rehdisti. Ja kun joku onnistuu, toiset nuoret onnittelevat ja jos sattuu kisoihin huonompi päivä eikä suksi kulje ovat toiset juniorit heti lohduttamassa ja tarjoamassa olkapäätä. Tällaisesta käyttäytymisestä me vanhemmat voimme olla iloisia ja ylpeitä.

Sunnuntain viestipäivänä oli muutaman asteen pakkanen ja aurinko paistoi, mitä mahtavin kisapäivä. Viestin parhaaksi saavutukseksi jäi N14sarjan KaJun 14.sija joukkueella Ella Himanka, Taru Tiensuu ja Susanna Juhola. Sievin Sisun Miska Poikkimäki otti ankkuriosuuden voiton ja ilmoittautui samalla ennakkosuosikkien joukkoon KLLn kisoihin Inariin. Onnitteluni Miskalle. Vaihtoaitiossa oltuani täytyy kiittää kaikkia keskipohjalaisjunioreita hienosta toiminnasta kisan aikana. Moni seura oli laittanut vuonna 2002 syntyneitä viestiin hiihtämään, kun se kerran oli sääntöjen mukaan mahdollista. Nuoret saivat hyvää kokemusta tulevia vuosia varten ja kyllä ne sijoitukset paranevat kun ikää ja harjoitusmääriä kertyy. Kiitos kaikille mukana olleille.

Terveisin,
HS-piiripäällikkö Matti Hakala