Ryhmäläisten blogi 2015

Vuokatin piirileiri 18.9.-21.9.2015 (nuorempien näkökulma)

Vuokatissa alkoi 18.9.2015 Keski-Pohjanmaan Hiihdon toinen piirileiri puolen päivän aikaan. Leiri oli sopivan rankka ja monipuolinen. Ohjelmassa oli sauvarinnettä, rullahiihtoa, vaellusta ja pitkästä aikaa pääsimme putkeen hiihtämään, joka oli hyvää harjoitusta tulevaa kisakautta varten. Leirillä huolehdittiin lisäksi aamulenkeistä ja lihashuollosta.

Leirin kesto oli neljä päivää ja leirin lopussa kaikilla varmasti painoi jaloissa. Sääolosuhteet leirillä olivat välillä kurjat, kun vettä tuli kaatamalla, mutta onneksi hiihtäjät eivät ole sokerista.

Treenit jaksettiin vetää onnistuneesti, hyvällä mielellä ja hyvien ruokien voimalla. Lisäksi suuri kiitos kaikille leiriläisille ja hyville valmentajille Kuismalle, Lasselle, Paulille ja J-P:lle.

t.Hanna, Laura, Sanni ja Tuuli

Vuokatin elokuun piirileiri

Saavuimme perjantaina puolenpäivän aikoihin Vuokattiin. Ensimmäisenä vuorossa oli leirin avaus, jonka jälkeen säntäsimme jo ensimmäiselle lenkille. Lenkki onnistui hyvin ja kädet olivat tämän jälkeen hieman väsyneet. Illalla vuorossa oli iltajumpat. Illan vapaa-aika kului nopeasti kavereiden kanssa touhuten ja sen jälkeen pitikin jo ruveta nukkumaan.

Aamulla kello soi ja oli aika aamulenkille. Päivän ensimmäisenä kunnon harjoituksena oli kova vuorijuoksu eli toisin sanoen vaaran testijuoksu. Alussa kaikilla oli vielä hymy kasvoilla, mutta vaaran päällä kasvojen hymy oli laskenut. Illalla tehtiin hiukan palauttavaa rullahiihtoa matalilla sykkeillä. Jälleen päivä oli kulunut ja oli aika iltajumpalle. Ilta kului ja taas oli nukkumaanmenon aika.

Taas aamulla kello pirisi ja oli aika aamulenkille.
Sunnuntai päivä on perinteisesti pitkän lenkin päivä, ja niin tehtiin leirilläkin. Vaelsimme Vuokatin maastoja hyödyntäen, joissa syke helposti nousee korkealle, mutta hyvien valmentajien ja hyvien "vetureiden" ansiosta vaellus onnistui todella hyvin. Illan treeninä oli pelailua/nopeutta, joka toimi hyvin aamun pitkää lenkkiä silmällä pitäen. Taas ilta kului, johon sisältyi iltajumpat ja yhdessä oloa kavereiden kanssa.

Viimeistä kertaa kello pirisi, jolloin sai tehdä vapaaehtoisen aamulenkin tai kävellä suorinta tietä aamupalalle. Viimeisenä lenkkinä oli rullahiihtoa, jossa hiihdettiin vaaralle hiukan sykettä nostaen. Tämän jälkeen hirmuisella kiireellä kamppeet laukkuihin ja suihkussa käynti. Syömässäkin ehdittiin käydä ennen kuin linja-automatka kotia kohti alkoi. Leiri onnistui hyvin, mutta vähän kritiikkiäkin tuli. Jokainen muistaa jatkossa toimia annettujen ohjeiden mukaan niin jokaisella on paljon hauskempaa. Hyvää alkutalvea ja muistakaa treenata kovaa!

Eetu Lakanen ja Severi Honkonen, Perhon Kiri

Vetelin piirileiri 2.10-4.10.2015

perjantai 2.10

Perjantaina saavuimme Huhtaniemeen. Ensimmäisenä majottauduimme  ja siitä sitten leirin ensimmäiseen harjoitukseen. Harjoituksemme sisälsi jalkapollan potkimista, liikenopeutta/juoksua, loikkia, kuntopiirin ja venyttelyt. Ekaksi juoksimme kentän kerran ympäri sitten rupesimme pelaamaan jalkapalloa. Jalkapallon jälkeen teimme koordinaatioita/liikenopeutta. Kävimme vielä juoksemassa ja loikkimassa ennen kuntopiiriä ja venyttelyitä. Siitä vielä sitten iltapalalle.

lauantai 3.10

Lauantai aamuna heräsimme aamulenkille. Aamulenkin jälkeen menimme syömään aamupalan. Aamupalan jälkeen oli vapaa aikaa ennekuin me lähdimme Kaustiselle sauvarinteeseen. Saimme alkuverryttelyn samalla kun kävelimme ja juoksimme urheilukentältä laskettelurinteelle. Aluksi vedettiin rinne muutaman kerran ylös ja sen jälkeen homma alkoikin mennä totisemmaksi. Nimittäin juoksimme rinteen ”jyrkkään” kohtaan ja sen jälkeen kävelimme melkein loivan osuuden loppuun ja loput loivasta kohdasta mentiin sauvaloikalla siihen asti, että tuli viimeinen ja jyrkin kohta koko rinteessä. Rinteen loppu käveltiin ylös. Palautteluksi kävelimme ja juoksimme alas. Kun nuo vielä helpot nousut oli tehty, ruvettiin juoksemaan viimeiseen jyrkkään kohtaan asti ja käveltiin tiettyyn kohtaan asti josta juostiin ylös niin lujaa kuin pystyi. Loppu verryttelyksi kävelimme polkuja ja teitä pitkin takaisin urheilukentälle . Sauvarinteen jälkeen oli lounas ja vapaa aikaa ennen rullahiihto harjoitusta. Rullahiihdossa keskityimme eniten tekniikkaan. Rullahiihdon jälkeen kävimme vielä juoksemassa.

sunnuntai 4.10

Sunnuntai aamuna oli vaapaehtoinen/omatoiminen aamulenkki. Aamupalan jälkeen oli vähän vapaa aikaa ja sen jälkeen lähdimme rullahiihtämään+vaeltmaan. Rullahiihto painottui eniten tasatyöntöön. Rullahiihdon jälkeen lähdimme heti vaeltamaan kun saimme vaihdettua kengät. Hajoituksen jälkeen pakkasimme ja menimme syömään.

Leiri oli jälleen kerran mukava ja aika monipuolinen kuntoa kehittävä.

Veera. H ja Essi

 

Testi- ja treenipäivä Huhmarissa 15.7.2015

Ylivieskan Huhmarissa ohjelmassa olivat Halosen Juhon vetämät tasotestit vanhemmille sekä rullatreeni nuoremmille.  Tasotesteissä porukka oli jakautunut kolmeen eri ryhmään. Ohjeena oli kiertää 4-5 kierrosta n. kilometrin pituista rataa sauvojen kanssa. Rata sisälsi tasaista maastoa sekä alun kovemman nousun Huhmarin laskettelurinteessä, johon jätettiin viimeisetkin ylimääräiset energiat. Jokaiselta kierrokselta kerättiin ylös aika, keskisyke sekä maksimisyke ja mitattiin laktaatti-arvot. Ensimmäinen kierros tehtiin PK:lla, josta vauhtia lähdettiin kiristämään pikku hiljaa loppua kohden. Viimeisessä vedossa ei enää säästelty vaan kierros vedettiin niin kovaa kuin kropasta irtosi. Testien lopuksi Juho antoi jokaiselle palautteen ja sykerajat harjoittelua varten.

Nuoremmat ryhmäläiset (12 -14-vuotiaat) tekivät rullahiihtoharjoituksen Juhon opastuksella. Mukana oli 20 hiihtäjää. Treeni sisälsi taitoa, tasapainoa, tekniikkaa sekä etenkin sauvoitta luistelua.

Kiitokset Juholle testien ja rullaharjoituksen vetämisestä!

Emilia Pulkkinen

Haapajärven Kiilat

Valmennuspäivä 17.6.2015 Kokkola

Päivä alkoi noin 30 minuutin alkuverryttelyllä, jossa meillä oli sauvat mukana. Kävelimme ja hölkkäsimme Kokkolan Köykärin maastossa.

Sitten lähdimme rinteeseen sauvojen kanssa loikkimaan noin 40 minuutiksi. Loikimme kahta eri loikkatyyliä ja kävelimme rinteen päälle kolme kertaa.

Loppuverryttelynä hölkkäsimme sekä otimme mm. polvennostoja ja pakarajuoksua. Sen lisäksi teimme myös pari venytysliikettä. Meitä oli mukana harjoituksissa noin 20 reipasta urheilijaa.

Jessica Hautakoski 

Piirileiri Pyhäjärvellä 5 - 7.6.2015

Leirin blogi                                                                   

Perjantai 5.6.2015

Ensiksi majoituimme. Sen jälkeen oli leirin avaus ja siellä käsittelimme säännöt. Sen jälkeen oli hyvä ja monipuolinen toimintarata johon valittiin tyttö - poika parit.

Ensimmäisellä rastilla kannettiin renkaita ja kahvakuulia. Radalla oli mm. köysirata, juoksua ja tikanheittoa. Illalla pidettiin kuntopiiri jossa teimme lihaskuntoliikkeitä ja venyttelimme. Päivä oli tarpeeksi raskas.

Tuukka, Janne, Santeri ja Antti.

Lauantai 6.6.2015

Rullahiihdon tekniikka ryhmä:

Mukavan monipuolinen harjoitus :-). Harjoitus oli kiva, mutta vaikeinta oli saada tasapaino pysymään.

En ole kokeillut aikaisemmin rullasuksihiihtoa, joten oli mukava kokeilla uutta lajia, Sanni. V kirjoittaa.

Sofia, Jenna ja Sanni. V

Rullahiihto + juoksu ryhmä:

Siirryimme autioilla Ranta-rastille ja siitä lähdimme suksimaan kuuseen. Harjoituksen tarkoitus oli pitkä RH joka sisälsi myös 3x2min TT ja 3 x 2min SL.

Hiihdimme n.2h ja lopuksi teimme loppuveryttelyn juosten.

Tuuli ja Sanni. H

Suo - ja lihaskuntoharjoitus:

Suoharjoitus oli mukava. Ensin kävimme sauvakävelyllä suolla ja jonka jälkeen pelasimme suojalkapalloa. Suojalkapallon ohessa kaadoimme Jounin suohon. Lihaskuntoharjoitus oli mukava ja mielenkiintoinen. Juhlittiin synttäreitä (nimeä ei saa julkaista). Hiihtäjän lihaskuntoharjoituksessa jotkut liikkeet olivat rankkoja ja jotkut todella helppoja. Harjoitusten jälkeen vielä venyteltiin, testattiin kuka saa spagaatin.

Mitri, Veera. H , Jenni, Nita, Tuukka ja Salla. S

Sunnuntai 7.6.2015

Sauvakävely vaellus:

Aamulla heräsimme 7.00 aikoihin, edessä oli aamulenkki. Aamulenkin jälkeen söimme täyttävän aamiaisen ja aloitimme pakkailuja. Sitten lähdimme vaeltamaan, vaellettiin kolme tuntia ja noin 15km. Vaellus oli mukava eikä liian raskas.

Jussi, Anni, Veera. A, Pietu ja Roope-Eemeli sekä Valtteri, joka tuli flunssaan eikä osallistunut vaellukseen.

T: Jarkko & Johanna ja muu leirin järjestely porukka.