Ryhmäläisten blogi 2016

Vuokatin piirileiri 23.-26.9.

Syyskuun leiri oli tuttuun tapaan Vuokatissa. Tällä kertaa oltiinkin liikkeellä hieman isommalla porukalla, kun mukana oli sekä nuorten että vanhempien ryhmät.

Leiri sisälsi hyvää perusharjoittelua syksyyn, lisämausteena ensimmäiset lumilla hiihdetyt kilometrit hiihtoputkessa. Perinteinen vaaran testijuoksu jäi olosuhteiden takia juoksematta, mutta valmentajat eivät silti päästäneet meitä helpolla, vaan he olivat kehittäneet korvaavan juoksuharjoituksen vaaran hiihtoladuille.

Kokonaisuutena leiri oli jälleen kerran onnistunut, ja viimeistään lähtöpäivän sauvarinteessä saatiin puristettua viimeisetkin mehut leiriläisistä. Kiitokset valmentajille Kuismalle, Lasselle sekä Paulille, ja kaikille mukana olleille hiihtäjille mukavasta leiristä. Marraskuuta odotellessa.

Elias Valikainen, Kalajoen Junkkarit

Piirileiri 26.8. – 29.8.2016 Vuokatti (vanhemmat)

Leiri alkoi perjantaina lajivoimaharjoituksella. Rullatreeniin sisältyi mm. tasatyöntövetoja. Illan futispelit ja loikkaharjoitteet antoivat hyvän valmiuden seuraavaan aamun vaaran testijuoksuun.

Lauantain treeneissä oli testijuoksun lisäksi luvassa rullahiihtoa vapaalla. Sää ei oikein suosinut ja jo alkuvaiheessa voimakkaat tuulet ja sadekuurot tulivat riesaksemme. Emme kuitenkaan olleet sokerista ja jatkoimme treeniä miten kukanenkin näki parhaaksi. Illalla vielä tiukka keskivartalopainotteinen harjoitus venyttelyjen kera.

Sunnuntaina omatoimisen aamulenkin jälkeen suuntasimme vaaroille tekemään 3-3,5 tuntisen pitkän PK vaelluksen. Iltapäivällä vielä ylävartalopainotteinen voimaharjoitus.

Viimeisenä leiripäivänä oli vielä luvassa kova harjoitus. Rullahiihtoa vaaralle ja tyylin sai jokainen valita omien tuntemuksiensa mukaan eli mentiin joko vapaalla tai pertsalla. 4 kertaa vaaran päälle ja autolla alas. Hyvä loppuverryttely ja lounaan siivittämänä kohti kotia.

Kiitokset hyvästä leiristä valmentajille, Kuismalle ja Elinalle sekä muille leiriläisille

Emilia ja Mari

Päiväharjoitus Himangalla


Himangalla Pernun hiihtomajalla pidettiin päiväharjoitus 14.7. Harjoituksen veti Kuisma Taipale. Aloitimme vapaan rullahiihtoharjoituksen hiihtämällä pari kertaa kilometrin pituisen rullaradan ympäri alkulämmittelynä.  Tämän jälkeen teimme tekniikkaharjoituksia hiihtämisen yhteydessä. Harjoitus kesti noin tunnin. Harjoituksen jälkeen kävimme tekemässä loppuverryttelyn juosten. Matkalla teimme muutamia luisteluloikkia. Juoksuosuus kesti noin kaksikymmentä minuuttia. Tällä kertaa myös sää suosi harjoituksen ajan ja mukana oli kiitettävästi osallistujia.

Anni

Päivä treenit Kaustisella 23.6.2016

Kesän toinen päiväharjoitus pidettiin kaustisella 23.6.2016. Kaustiselle saapuessa lähdimme kävelemään sauvojen kanssa urhielutalolta kohti kaustisen laskettelurinnettä, sitten aloimme kävellä rinnettä ylös alas noin 5 kertaa ja aina pikkuinen loppuspurtti rinteen huipulle oli otettava. Sen jälkeen ruvettiinkin sitten juoksemaan koko rinne alhaalta ylös, tämä tehtiin n.5 kertaa. Tämän jälkeen lähdettiinkin taas kävelemään kohti urheilutaloa. Treeni kesti yhteensä 2h. Keli oli happirikas ja aluksi sateinen mutta onneksemme sekin sitten loppui.

-Eerika

Pyhäjärven piirileiri 17.-19.6.2016

Juoksutreeni          pe 17.6.

Aloitimme juoksutreenin verryttelemällä 20 minuuttia hölkäten ja kävellen. Meidät jaettiin neljään ryhmään, jotka oli tehty viimevuotisten hiihtoaikojen perusteella. Kaksi ensimmäistä vetoa meidän täytyi juosta 1 km:n lenkki 175 sykkeellä. Kaksi viimeistä vetoa meidän täytyi juosta mahdollisimman lujaa. Vetojen jälkeen juoksimme verrytellen takaisin Hiisituvalle.

Sofia ja Jenna

Lihaskunto + venyttelyt          pe 17.6

Teimme kolme sarjaa, joissa oli kaikissa kahdeksan liikettä. Esim: kyykyt, punnerrukset ja dipit. Sarjan osio kesti noin 30 minuuttia ja venyttelyt suunnilleen saman verran. Yhtä liikettä tehtiin yksi minuutti.

Roope-Eemeli ja Jussi

Aamulenkki vesisateessa          la 18.6

Juoksimme 20 minuuttia vesisateessa ja keskellä harjoitusta teimme käsienpyöritykset. Lopussa venyteltiin.

Antti ja Roni

Pasi Sarkkisen treeni          la 18.6.

Aloitimme treenin verryttelemällä, jossa oli yksin ja pareittain erilaisia esim. kantamisia, yhteistyöliikkeitä ja salin päästä päähän hyppelyitä ja juoksuja. Alku verryttely kesti kauan. Juomatauon jälkeen parit ottivat matot ja niiden päällä teimme erilaisia " taisteluita", lihaskuntoliikkeitä ja parin nostamista. Lopuksi vielä venyttelimme.

Ada ja Eveliina

Suoharjoitus          la 18.6.

Käveltiin suolla alkulämmittelyksi. Sitten pelattiin siellä jalista loppuaika. Oli kivaa ja hyödyllistä.

Pietu ja Tuukka

Venyttely          la 18.6.

Venyteltiin 1h 15 min. Pitkän päivän jälkeen venyttely tuntui hyvältä.

Salla ja Aleksi

Aamulenkki          su 19.6.

Aamulenkki oli hieman kevyempi kuin eilen, koska ylämäet kävelimme ja lenkki oli lyhyempi.

Sofia, Eveliina, Ada ja Jenna

Vaellus Pitkälläkankaalla          su 19.6.

Aloitimme vaelluksen vanhalta hiihtomajalta. Menimme kahdessa ryhmässä, jotka jakautuivat vauhtien mukaan. Vaelsimme sauvojen kanssa kävellen ja välillä juosten. Lenkin jälkeen palasimme autoille.

Sofia, Eveliina, Ada ja Jenna  

Päiväharjoitus Kokkola 8.6.2016

Vuoden ensimmäinen piiriharjoitus ja piirivalmennuksen kauden avaus käytiin Kokkolassa 8. kesäkuuta. Keli ei ollut kovin suotuisa urheilijoille ja osanottomääräkin melko niukka, mutta kaikesta huolimatta hyvä ja onnistunut harjoitus saatiin aikaiseksi. Harjoituksessa teimme aluksi sauvajuoksua/kävelyä lämmittelyksi, sitten teimme sauvarinnettä ja sauvaloikkia Köykärin kovissa rinteissä. Keli oli tosiaan sateinen ja tuulinen ja lämmintäkin oli kesälle tyypillisesti 8 astetta.

Kristian Hakala